Mietteitä etäopetuksesta

”Minasan, konnichiwa”, opettaja tervehtii oppilaita, joita on paikalle ilmestynyt jo parisen kymmentä. Muutama saapuu hiukan myöhässä. Powerpoint-dia esittelee päivän ohjelmaa: tänään opetellaan kertomaan omista harrastuksista. Tilannetta näkemättä vielä tässä vaiheessa mistään ei voisi päätellä, että kyseessä on etäopetustunti ja että etäisyyttä oppilaiden ja opettajien välille kertyy jopa yli 600 kilometriä.

Oulun alueen yläkoululaisia selkeästi innosti mahdollisuus opiskella japanin kielen alkeita etänä. Suunnitellut kerhopaikat täyttyivät jo ensimmäisenä hakupäivänä, ja pian oli selvää, että lisäpaikkoja tarvitaan. Helmikuun 2021 puolivälissä kerhoja lähti pyörimään lopulta neljä oppilaiden lukumäärän ollessa kaikkiaan noin sata. Kerhon alussa tehdyssä motivaatiokyselyssä oppilaat vakuuttivat opiskeluintoaan ja iloitsivat siitä, että Oulussa tarjotaan mahdollisuutta oppia japania. Etäopetus kaikkine mahdollisuuksineen tuleekin todennäköisesti mullistamaan tulevaisuudessa pienempien paikkakuntien harvinaisten kielten opetuksen.

Palataan hetkeksi siihen, miltä etäopetus näyttää käytännössä. Tietokoneen ruudulta opettajaa tuijottavat vastaan vain hänen omat kasvonsa. Kuulumisten vaihdon päätteeksi opettaja pyytää vielä oppilaita avaamaan kameroita, mutta turhaan. Aivan kuten edellisellä viikolla, tänäänkään kukaan ei kytke kameraansa päälle. Opettaja ei vielä seitsemänkään opetusviikon jälkeen tiedä, miltä suurin osa hänen oppilaistaan näyttää. Fyysisen läsnäolon puutteesta koituvien vuorovaikutuksen ongelmien voi jokainen kerrankin etäopettamista kokeillut todeta suurimmaksi haitaksi luokkahuonetyöskentelyyn verrattuna. Vuorovaikutuksen lisäämiseksi on omat niksinsä, jotka ryhmän työskentelyyn paremmin tutustunut opettaja oppii pikkuhiljaa huomaamaan. Monet oppilaat esimerkiksi käyttävät mikrofonin sijaan mieluummin chat-kenttää kontaktin ottoon. Opettajan esittämiin kysymyksiin tulee vastaus, kunhan jaksaa odottaa sen verran, että oppilaat ehtivät sen näppäillä. Loppujen lopuksi kasvojen näyttämisellä ei liene niin väliä, oppiminen ja mukana pysyminen on tärkeintä. Voihan olla, että kasvoton etäopiskelu on jollekin aroille oppilaalle ainutlaatuinen mahdollisuus päästä opiskelemaan mieleistään asiaa vailla turhia häiriötekijöitä.

Oulun seudun kouluissa materiaalien saanti on järjestetty niin, että opettaja lähettää valmiit materiaalit koulujen yhteyshenkilöille sähköpostitse viikon alussa, ja yhteyshenkilöt tulostavat niitä oppilaille sovitun määrän. Materiaalin opettaja on valmistanut pääasiassa itse. Tämä siksi, että aihepiireissä haluttiin priorisoida oppilaiden mielenkiinnon kohteita sekä heidän maailmaansa lähellä olevia kielen osa-alueita. Internetistä löytyvät, opetuskäyttöön suunnatut Japanin kulttuurin piirteitä esittelevät videot ovat myös nousseet oppilaiden suosioon.

Vähimmäisvaatimukset sujuvan etäoppitunnin pitoon ovat hyvä nettiyhteys, toimiva läppäri, mikilliset kuulokkeet ja riittävästi intoa ja aikaa perehtyä aina päivittyvän tekniikan ihmeelliseen maailmaan. Näyttelijän lahjoistakin on etänä vain hyötyä. Jos yleisönsä haluaa oikeasti tempaantuvan mukaan oppitunnin sisältöön, pitää omasta esiintymisestään tehdä luokkaopetukseen verrattuna vähintään tuplasti eläväisempää. Kaksiulotteisen opettajan luennointiin kun on vähintään sen verran vaikeampi keskittyä, ainakin yhtäjaksoisesti. Interaktiivisten osioiden ja ryhmätehtävien viljeleminen sopivissa kohdissa on enemmän kuin suositeltavaa.

60 minuuttia kestävillä tunneilla tahti on tiivis ja eri osiot vaihtelevat tiuhaan. Tunnin loppuun on kuitenkin hyvä jättää mahdollisuuksien mukaan muutama minuutti aikaa hengähtää ja vaihtaa mieleen päällimmäiseksi jääneet vaikutelmat oppitunnilla käsitellyistä asioista. Oppilaat ovatkin varsin innokkaita jakamaan omia kokemuksiaan japanin kieleen ja kulttuuriin liittyen. Kokemuksia on yhtä monta kuin on kertojiakin. Japani-innostus ei ainakaan Oulussa osoita laantumisen merkkejä.

Tuuli Kämppi
Etäkerhon opettaja
Oulun kaupunki, perusopetus